Helsingin Sanomat julkaisi 23.4.2021 mielipidekirjoitukseni, jossa ehdotin, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon valinnassa kuultaisiin myös lapsia ja nuoria. Nimitän kirjoituksessa lapsia ja nuoria “alan parhaiksi asiantuntijoiksi”, mikä herätti sosiaalisessa mediassa närkästystä: asiantuntijuushan kuuluu aikuisille, tiettyyn ikä- tai kohderyhmään kuuluminen ei tee kenestäkään asiantuntijaa ja niin edelleen. Virheelliset tulkinnat ja kärjistykset ovat valitettavasti tyypillisiä piirteitä sosiaalisen median keskustelukulttuurissa. Ja kuten yleensä myös tässä tapauksessa moni väärinkäsitys olisi selvinnyt jo sillä, että kirjoitus olisi luettu rauhassa ja mietitty, mitä siinä oikeasti sanotaan. 

Vastaväitteistä oli kuitenkin se hyöty, että ne saivat minut pohtimaan asiantuntijuutta ja sitä, miksi meidän aikuisten on niin vaikea laskeutua hetkeksi omalta jalustaltamme ja vilpittömästi tarkastella sitä tietoa, osaamista ja asiantuntemusta, jota lapsilla ja nuorilla on. Jos näin tekisimme, lisääntyisi keskinäinen kunnioituksemme sekä syvällinen ymmärryksemme siitä, millä tavalla lapset* ja aikuiset ovat toisaalta samanlaisia ja toisaalta erilaisia, ja miten tämä kaikki voidaan nähdä toisiaan täydentävänä vahvuutena ilman paremmuusjärjestykseen asettamista tai muiden vastakkainasettelujen rakentamista. 

Leena Alasen mukaan 

lasten “ansiot” – heidän osaamisensa, tekemisensä ja vaikutuksensa – eivät rajoitu pelkästään perheen ja leikkikentän tapaisiin lähiympäristöihin ja arjen mikrotasoisiin suhteisiin, vaan yhteyksiä on yhteiskuntaelämän muillekin alueille taloutta, politiikkaa ja kulttuuria myöten (Alanen 2009, 20).

Alanen ei tarkoita (enkä minä tarkoita) tällä sitä, että vaikkapa viisivuotiaiden pitäisi päättää valtiontalouden budjettikehys tai että aikuisia ei tarvita enää mihinkään. Lasten tiedon ja osaamisen huomioon ottaminen ei myöskään tarkoita, että jokainen lapsi ja nuori on automaattisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden (tai jonkin muun lapsia ja nuoria koskevan aiheen) asiantuntija pelkästään ikänsä perusteella. Höpsö ajatus: eihän jokainen aikuinenkaan ole kirjallisuuden tai muun aiheen asiantuntija vain siksi, että sattuu olemaan aikuinen. Olennaista sen sijaan olisi huomata, että lasten osaaminen ja kiinnostus ulottuu niin sanottuja lapsi-instituutioita – koulua, kotia, päiväkotia – laajemmalle, vaikka aikuiset eivät sitä aina tule ajatelleeksi. 

Johanna Olli toteaa näkevänsä lapset ja aikuiset samaan aikaan samanlaisina ja erilaisina mutta  “ihmisarvoltaan yhtäläisinä eli yhtä arvostettavina” (Olli 2019, 111). Sen vuoksi esimerkiksi lapsinäkökulmainen tai lapsilähtöinen ei ole alentuva tai vähättelevä käsite eikä lasten mukaan ottaminen erilaisiin prosesseihin vähennä niiden arvoa. Olli kirjoittaa tutkimuksesta ja tutkijoista, mutta sama viesti pätee moneen muuhunkin:

Erilaisuus näkyy yhtäältä taidoissa ja tavassa hahmottaa maailmaa, toisaalta asemassa ja siinä, millaista kohtelua yleensä saa. Vaikka valtaerot ovat läsnä kaikissa tutkimuskohtaamisissa, ne saattavat olla erityisen korostuneita lapsi–aikuinen-suhteissa johtuen ikäeroista ja muista sosiaalisista eroista (Spyrou 2011). Pia Christensen ja Alan Prout (2002) kehottavat tutkijoita osallistumaan dialogiin, joka tunnistaa samankaltaisuudet, mutta kunnioittaa erilaisuutta sekä lasten että lasten ja aikuisten kesken. (Olli 2019, 111.)

Pauline von Bonsdorff puolestaan tarkastelee lasten ja aikuisten eroja ja yhtäläisyyksiä esteettisen kompetenssin kautta: 

The relatively minor position of children should also not be taken to suggest that children are in every respect less competent than adults. [–]  When it comes to imagination, sensitivity and related aesthetic areas, it is generally speaking adults that are less able. (von Bonsdorff 2005, 274.)

Ajattelen tästä kaikesta muun muassa niin, että meillä aikuisilla on paljon opittavaa lapsilta samoin kuin lapsilla meiltä aikuisilta. Siksi eri sukupolvien välinen yhteistyö ja yhdessä toimiminen olisi antoisaa ja toisi esiin moninaisia laatuja ja merkityksiä. Vaikka omassa elämässäni lasten ja nuorten näkökulmien arvostaminen ja huomioon ottaminen on ensisijainen pyrkimys (jossa minäkään en aina onnistu), ei kirjoitukseni aiheuttama reaktio silti yllättänyt. Elämme varsin aikuiskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa lapset ja nuoret on totuttu sijoittamaan omiin pöytiinsä ja Todella Tärkeät asiat on varattu Aikuisille Asiantuntijoille. Mielipidekirjoitukseni aiheeseen liittyen tällaista children’s table -ajattelua edustaa näkemys, jonka mukaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoraatiin ei lapsia tai nuoria tarvita, koska heillä on jo oma edustuksensa muissa raadeissa. Pääsy joidenkin palkintojen valitsemisprosessiin ei kuitenkaan ole mikään peruste sille, että palkintosummaltaan suurimman ja näkyvyyttä eniten saavan kirjallisuuspalkinnon valinnasta jätetään ulkopuolelle. Itse asiassa Suomen Kirjasäätiö voisi hyvin ottaa mallia vaikkapa siitä, miten Lasten LukuVarkaus -palkinnon kohdalla toimitaan. Varsinkin kun Kirjasäätiön Instagramissa kerrotaan, että heidän uusi visuaalinen ilmeensä “viestii osallisuutta ja dialogia kirjan, sen tekijöiden ja lukijoiden välillä”.

Perinteistä aikuiskeskeistä ajattelutapaa on vaikea muuttaa, sillä se vaatisi kulttuuristen normien uudelleen määrittelyä ja ymmärrystä. Mitä on tieto? Kenen tieto on tärkeää? Humanististen tieteiden aikuiskeskeisyyttä kriittisesti tarkasteleva John Wall (2013) ehdottaa jopa vallankumousta: 

Children will take a central place in humanities scholarship only if there is a revolution on a similar scale to the revolutions that have occurred in connection with other “minorities.” Art, literature, history, culture, philosophy, religion, and the like would need to be considered narrow and stunted if they did not account for age in addition to gender, sexuality, class, race, and ethnicity. (Wall 2013, 68–69.)

Olen lainannut tässä kirjoituksessa useita Aikuisia Asiantuntijoita. Syyllistynkö nyt itse siihen, mitä vastaan kirjoitan, pönkitänkö aiheen tärkeyttä aikuisten avulla? Sanonpa tämän vielä ääneen: aikuisiakin tarvitaan. Aikuisten mielipiteillä ja teoilla on väliä. Aikuiset ovat tärkeitä. Lapsinäkökulma ei ole poissulkeva vaan inklusiivinen: se sisältää myös aikuisen. Älä siis huolestu, aikuinen, lapsi ei vie työpaikkaasi, asemaasi tai arvoasi. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kannalta on elintärkeää, että myös aikuiset lukevat ja kuuntelevat lanukirjoja, tekevät niitä sekä puhuvat ja kirjoittavat niistä omaa osaamistaan, ammattitaitoaan ja asiantuntijuuttaan hyödyntäen.

Mutta jos yhä pelkäät, että lapsinäkökulmaisuus heikentää esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvostusta, mieti asiaa tältä kannalta: lasten ja nuorten näkökulmien ja osaamisen esiin tuominen yhteiskunnan eri tasoilla ja osa-alueilla parantaa lasten ja nuorten asemaa sekä sitä kautta myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lasten- ja nuortenkulttuurin arvoa ja merkitystä. Lapsinäkökulman vahvistaminen on kaikkien etu.

* Käytän tässä kirjoituksessa tiivistyksen vuoksi usein pelkkää lapsi-sanaa, mutta tarkoitan sillä lapsia ja nuoria, kaikkia ei-aikuisia.

Lähteet

Alanen, Leena 2009. Johdatus lapsuudentutkimukseen. Teoksessa Leena Alanen & Kirsti Karila (toim.) Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, 9-30.

von Bonsdorff, Pauline 2005. Play as Art and Communication: Gadamer and Beyond. Teoksessa S. Knuuttila & E. Sevänen & R.Turunen (toim.) Aesthetic culture: Essays in honour of Yrjö Sepänmaa on his sixtieth birthday 12 December 2005. Helsinki: Maahenki, 257–284.

Christensen, Pia & Prout, Alan 2002. Working with Ethical Symmetry in Social Research with Children. Childhood 9 (4), 477–497.

Olli, Johanna 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201, 105–121.

Spyrou, Spyros 2011. The limits of children’s voices: From authenticity to critical, reflexive representation. Childhood 18 (2), 151–165.

Wall, John 2013. Childism. The Challenge of Childhood to Ethics and the Humanities. Teoksessa Anna Mae Duane (toim.): The Children’s Table: Childhood Studies and the Humanities. Athens: University of Georgia Press, 68–84.

One thought on “Kuka on asiantuntija? Ajatuksia lapsista, aikuisista ja asiantuntemuksesta

  1. Johanna Olli says:

    Kiitos tästä kirjoituksesta, jossa oli monta tärkeää näkökulmaa aiheeseen! On tosiaan tärkeää tajuta, miten rajoittuneesti me usein ymmärrämme tiedon ja tietämisen ja sen, kenen tieto on tärkeää. Tietäminen, oppiminen ja osaaminen ovat lähellä toisiaan, ja on ollut silmiä avaavaa tajuta, ettei kaiken ”tiedon” ja ”opin” lisääntyminen olekaan yksiselitteisesti positiivinen asia – vaan silloin myös yleensä pois-opitaan jostain. Ja joskus ne asiat ehkä olisivatkin säilyttämisen arvoisia (kuten vaikka mielikuvitus, johon Pauline von Bonsdorf viittaa lasten vahvuutena). Ja siis että se ei ole niin, että aikuiset ovat kaikessa enemmän kuin lapset – vaikka tämä harhahan meillä juuri on. En tiedä, perustuuko se ennen kaikkea aikuisten valta-asemaan, jota tällaisella ajattelulla pönkitetään.

    John Wallin ajatus vallankumouksesta on osuva. Lapset todella ovat vähemmistö, joita jatkuvasti puheilla ja teoilla toiseutetaan (mistä olen kirjoittanut aiemmin Lapsinäkökulma-blogissa: https://lapsinakokulma.wordpress.com/2015/11/19/lapsille-vai-ihmisille/). Mitä tulee Aikuisten Asiantuntijoiden puheisiin lapsinäkökulmasta – kyllä niitä/meitä tarvitaan, niin kuin kaikkien vähemmistöjen ihmisoikeuksia tarvitaan ajamaan myös enemmistön edustajia; se on suorastaan velvollisuus, kun kuuluu niihin, joiden ihmisoikeuksia ei poljeta. Täytyy vain pitää huoli, että ne jotka asiantuntijoina esiintyvät, oikeasti itse kuuntelevat lapsia. Minkä lisäksi on tietenkin tärkeää, että myös lapset itse pääsevät ääneen kaikilla mahdollisilla foorumeilla, ja sen takia tämä Kustannus Z onkin ihan mahtava keksintö. Ja sen takia olisi tärkeää, että Finlandia-palkinnon valinnassakin kuultaisin lapsia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.