Vieraskynäkirjoitus: Melina Hirviniemi, Tuntematon

“Ennen kuin joukkio ennättää lähteä vaarattoman näköiseen metsikköön, joka jossakin syvällä sisimmässään kätkee Sillan ja siellä odottavan salaisuuden, he keräävät kaiken tarpeellisen mukaansa. Reput ovat riekaleina, ja yksi ehjimpänä selvinnyt piilotteli reikää pohjassaan. Tavaroita lojuu ympäri lähimaastoa. Rebekan piilottamista veitsistä molemmat onneksi löytyvät ja saavat kantajansa. Harry osaa kiittää järkeään siitä, että oli pitänyt oman puolustuskeinonsa taskussaan. Christianin kaulasta roikkuu musta jalokivi, joka jollain ihmeen kaupalla oli pelastanut hänet jo kerran.

Toista kertaa ei välttämättä tulisi.

Ja se on saanut Christianin tajuamaan jotain, mitä hän ei osannut ajatella ennen matkaa 一 on kyse elämästä ja kuolemasta. Aina on kyse elämästä ja kuolemasta. Jokaisessa elämän hetkessä, kävellessä bussipysäkille aamulla, kierrellessä teatterin kulmia työpäivinä, istuessa koulunpenkillä arkena 一 aina on kyse siitä, mitä sinulle suodaan tänä pienenä hetkenä, ja minkä tiedottomana ja kiittämättömänä otat vastaan. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.  Sen kanssa eletään. Ei kuolema koputa oveen ja kerro, milloin tulee. 

Paitsi tässä tarinassa.

Eikä Christian olisi koskaan voinut arvata, kuinka lähellä reunaa hän oli koko elämänsä tanssinut ennen tätä päivää 一 päivää, jolloin hän putosi.”

Christian Solis – Oman onnensa sotilas

Vuosia kestäneen kirjoitusharrastuksen myötä olen tullut siihen pisteeseen, jossa käytän kaiken mahdollisen vapaa-aikani joko kirjan kirjoittamiseen, siitä puhumiseen tai samojen soittolistan laulujen kuunteluun. Samaan soppaan voisi lisätä myös sähköpostiviestittelyt entisten äidinkielenopettajien kanssa, parhaan kaverin kanssa vietetyt tunnit kirjan maailman ympärillä sekä jatkuva uneksiminen siitä, kuinka vielä joskus saan pitää esikoista käsissäni.

Kun Kustannus Z kysyi, haluaisinko kirjoittaa tänne blogiin, olin todella innoissani. Mikään ei ole parempaa kuin päästä kertomaan kirjoittamisesta! Paitsi tietenkin itse kirjoittaminen.

Olen Melina, 18-vuotias nuori Pirkanmaalta, ja itse asiassa yksi Kustannus Z:n kirjoituskilpailuun osallistuneista nuorista. Kirjailijanimenä käytän nimeä Tuntematon. Nimen alkuperäinen ajatus oli se, että jos pitäisin identiteettini hieman salaisempana, se ei vaikuttaisi ihmisten kokemuksiin teoksiani lukiessa. Nykyään nimen ideana on lähinnä sen tarkoitus; kun olen tuntematon, voin olla kuka vain.

Osallistuin kisaan esikoisromaanillani Christian Solis – Oman onnensa sotilas. Jotta voisin puhua kilpailutekstistäni enemmän, on aloitettava aivan alusta, sillä oman elämänfilosofiani mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Saavutuksia vuosien varrelta

Sanoisin, että yksi suurimmista syistä, miksi olen niin luova nykyään, on iltasadut. Muistan ennen nukkumaanmenoa äidin lukeneen niitä lähes joka ilta. Välillä satuja keksittiin itse 一 äiti aloitti tarinan, jota minä sain jatkaa, ja sitä rataa. Viisivuotiaana kirjoitin ensimmäiset runoni. Silloin muistan, että tärkeintä oli oppia löytämään juuri sopivat riimiparit, kuulostivatpa ne kuinka hassuilta tahansa. Ja oikeastaan, mitä hassumpi runo oli, sen parempi! Yksi ensimmäisistä runoistani oli tätä luokkaa:

Äiti istui puussa,

käpy suussa.

Kun äiti tuli alas,

sieltä löytyi valas!

Vanhempana hassut runot jäivät pois ja keskityin kirjoittamaan vakavammista asioista. Nykyään valmistan Hopeisia ajatuksia -nimistä runokirjaa esikoisromaanini ohella.

Kahdeksanvuotiaana tein ensimmäiset kartonkikantiset “kirjani”, joita iltapäiväkerhon hoitotädit lukivat minulle ja muille lapsille lukuhetkien aikana. Samoihin aikoihin aloin leikkimielisesti tekemään perheeni yritykselle omaa lehteä, jota kiikutin työmiesten taukohuoneeseen noin neljän vuoden ajan. Muistaakseni 9-10-vuotiaana aloitin kirjoittamaan tietokoneella lastenkirjaa Raita, Pallo ja Nalle, ja 11-vuotiaana kirjoitin ensimmäisen novellini eräälle hevosnettipalstalle. Novelli oli luonnollisesti hevosaiheinen, ja sen nimi oli Älä näe, vaan usko. Suosiota saadessaan seuraajani pyysivät sille vielä kahta jatko-osaa, joiden nimiksi tulivat Minun Hero ja Lupauksia.

Tämän novellisarjan lisäksi olen kirjoittanut myös kahtatoista muuta novellia, mutta yksikään niistä ei ole vielä valmis 一 toiset ovat loppusuoralla, toiset taas lähtöviivalla. Instagramiin tein kirjoituskäyttäjän tammikuussa 2016. Jakamani novellit saivat sielläkin suosiota, mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä kriittisemmin aloin suhtautumaan omaan kirjoittamiseeni. Nyt olen arkistoinut kaikki novellini, ja aion mahdollisesti uudelleenkirjoittaa niitä oikean hetken tullessa. Runoja ja kirjoituksia käyttäjältä kuitenkin löytyy, ja niitä kirjoitan sinne vielä tänäkin päivänä. Runojani on ollut paikallislehdessä, kirjeissä ja korteissa, ja viime kesänä pidin elämäni ensimmäisen runonäyttelyn sekä ensimmäiset runonlausuntaesitykset.

Omack, roolipelaaminen ja Christianin synty

Merkittävin asia esikoisromaanini suhteen tapahtui kuitenkin vuonna 2016 keväällä, kun aloitin roolipelaamisen. Aivan ensimmäinen ropehahmoni, Owen Reed, syntyi nuorisovankila-aiheiseen roolipeliin. Samana vuonna loin Mason Woodwardin ja vuoden lopulla vielä Adrien Tlalocin. Adrienilla rooliminen meni vuoden 2017 puolelle, mutta sitten tuli noin vuoden tauko, jolloin tunsin suurta paloa kirjoittaa jotakin. Silloin ajatus oikean kirjan kirjoittamisesta käväisi mielessäni useammin kuin kerran, mutta muistan ajatelleeni, ettei minulla ole suunniteltuna vielä tarpeeksi hyvää tarinaa sitä varten. Taukoilun jälkeen perustimme uuden ropen vuonna 2018. Koska olin vuoden aikana kehittynyt kirjoittamisessa jonkin verran, ajattelin, että tähän hahmoon pitää panostaa 一 ja niin tein! Näin syntyi Christian Solis. Christianin jälkeen tein vielä Kacey O’Connorin. Vuosina 2019-2020 loin Masonin uudelleen, sillä hänen tietonsa olivat mystisesti kadonneet vuosien aikana. Kutsun näitä viittä pääropehahmoani yhteisnimityksellä OMACK

Rope, jossa Christian ehti olemaan, kesti kuitenkin vähemmän aikaa kuin yleensä. Sen aikana olin ehtinyt muodostamaan mielestäni mahtavan tarinan, johon olin panostanut enemmän kuin mihinkään muuhun kirjoitusprojektiini pitkään aikaan. Rakastin Christiania, muita hänen elämässään olevia henkilöitä sekä hänen tarinaansa. Siksi ropen loppuminen jäi kovasti harmittamaan. Silloin kaksi asiaa yhdistyi mielessäni: olin pitkään halunnut kirjoittaa kirjaa, mutta en ollut löytänyt tarpeeksi hyvää aihetta. No, nyt edessäni oli mielestäni yksi parhaimmista ideoista, joita olen koskaan keksinyt. Ratkaisu oli yksinkertainen 一 aloittaisin kirjoittamaan esikoisromaaniani Christianista.

Esikoisromaani: Christian Solis – Oman onnensa sotilas

Kolme vuotta myöhemmin: tässä sitä ollaan. Kirjaan on kertynyt näiden vuosien aikana yli 300 sivua, mutta matkaa puolivälistä loppuun on vielä jonkin verran. Olen kirjoittanut kirjaa 15-vuotiaasta saakka, ja tunnollisena oppilaana sekä harrastajana on ymmärrettävää, miksi kirjan kirjoittamisessa on mennyt tovi. Tiedostin sen kyllä jo heti alussa, mutta toiveet kirjan valmistumisesta ennen virallista aikuisikää olivat kovat. No, nyt sekin ikä on ylitetty, eikä romaanin valmistumista varten ole enää suunnitteilla tiettyä päivämäärää, mutta toivon tietenkin sen olevan valmis mahdollisimman pian.

Kirjani kertoo 19-vuotiaasta Christianista, joka asuu pienessä puumökissä metsän syleilyssä alkoholisti-isänsä, äitipuolensa ja nelivuotiaan pikkusiskonsa kanssa. Vuosien takaisen tapaturman jälkeen elämä on vihdoinkin normalisoitunut ja Christian on päättämässä viimeistä opiskeluvuottansa Otinassa valmistuen  vartijaksi. Eräänä huhtikuisena päivänä kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun Christian saa kuulla, että hänen työpaikalleen on asennettu pommi. Christian ystävineen lähtee selvittämään, kuka häntä ja hänen läheisiään on halunnut satuttaa, mikä on sattumusten perimmäinen syy ja miksi tapahtumien kehä sulkeutuu epäilyttävästi hänen edesmenneen äitinsä suvun ympärille. 

Kirjassa käsitellään rankemmanpuoleisia aiheita, kuten mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa, kuolemaa ja koulukiusaamista, mutta myös muita aiheita, kuten shamanismia, pelkojen voittamista, luonnonläheisyyttä, seksuaalivähemmistöjen välistä rakkautta ja kaikenlaista rakkautta yleisesti. Yksi kirjani pääteemoista on itsensä löytäminen, mikä osuu oivasti sekä kirjan päähenkilön että kirjoittajan omalle kohdalle 一 romaanin tekeminen on ollut työlästä, tietenkin, mutta enimmäkseen se on ollut erittäin palkitsevaa ja silmiä avaavaa. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia, huomannut ajattelevani avoimemmin ja useammista näkökulmista sekä oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. Eihän sitä varten pitänytkään asettua kuin noin 30 eri hahmon saappaisiin, jotta pystyi vihdoinkin näkemään itsensä seisomassa niissä. Enkä tosiaan olisi tässä puhumassa kirjastani, ellen olisi pienenä alkanut keksimään jotakin hyödyllistä tekemistä laukkaavalle mielikuvitukselleni. Äidin iltasatuhetket, hassun työpaikkalehden lukijakunta, nettipalstalla saatu palaute, runotilaukset, roolipelaaminen ja kirjoituskilpailut, kaikki ne ovat muovanneet minusta askel askeleelta sellaisen kirjoittajan, joka olen tänä päivänä. Sen lisäksi, että olen huomannut kehittyväni kirjoittamisessa, olen myös huomannut rakastuvani siihen aina vain uudelleen, mikä on vahvistanut haluani työskennellä kirjoittamisen parissa tulevaisuudessakin, toivottavasti jopa ammatikseni.

”Kaikki vaikuttaa kaikkeen.”

Eritysmaininnan haluan antaa Kustannus Z:lle, koska heidän työnsä ja panostuksensa ovat vaikuttaneet kirjani kirjoittamiseen merkityksellisellä tavalla. Vielä puolitoista vuotta sitten olin tilanteessa, jossa romaanin 140-170 ensimmäistä sivua piti kirjoittaa uudelleen. Olin lykännyt prosessia, sillä minusta se oli toivottoman pitkästyttävää ja kuvittelin ehtiväni tekemään sen myöhemminkin. Kun osallistuin kirjoituskilpailuun, sain vihdoinkin kunnon syyn kirjoittaa kirjani uudelleen. Nyt, kun se on tehty, voin sanoa, että se helpotti projektiani huomattavasti. Moni asia muuttui selvemmäksi eikä kirjassa tule enää vastaan kohtia, jotka kuulostavat erillisiltä. Olo on kuin harteilta nostetun painon jälkeen, ja tämänhetkisistä vaiheista puuduttavin osa on tehty. Sen lisäksi sain ihanaa ja rakentavaa palautetta teoksestani kisan päätyttyä, ja aion jatkaa sen pohjalta kirjaprojektiani kohti maaliviivaa.

Yksikään kirjoittamisen parissa vietetty tunti ei ole hukkaan heitetty. Jokainen kirjoitettu asia auttaa kontekstista riippuen kielen, ideoiden, luovuuden, inspiraation ja itse kirjoittamisen kehityksessä, oli kyse sitten ostoslistan raapustamisesta, yhteiskuntaopin muistiinpanojen kirjoittamisesta tai novellikokoelman luonnostelusta. Tähdätessä tähtiin pitää myös muistaa katsoa taivaan sijasta välillä ympärilleen 一  epätoivon hetkissä selän takana kasvava polku muistuttaa, kuinka pitkälle olet jo päämäärääsi kohti päässyt.

Kirjoituskäyttäjä: @tuntematon_kirjoitukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.